tiistai 5. helmikuuta 2019

Miten individualismi on johtanut meidät nykyiseen kestävyyskriisiin?


 


Miten individualismi on johtanut meidät nykyiseen kestävyyskriisiin? 

Miksi Kiinan malli todennäköisesti voittaa? 

Miten tähän on tultu historiallisesti? 

Ja lopuksi mitä ratkaisuja tähän tarjoaa metamodernismi?

Hahmottelen tässä blogikirjoituksessa ajankuvaamme, ja sitä millaisia ratkaisuja tarvitaan luontoa ylikuormittavasta kestävyyskriisistä selviytymiseen? Pitkään pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että lähtökohtaisesti sössimme asiat luomalla vääriä toimintamalleja. Uskomme vääriin ja kestämättömiin ideoihin. Esimerkiksi jatkuva talouskasvu. Kuluttajina palvelemme kyllä suuryrityksiä, mutta tuhoamme samalla planeetan. Onko järkeä? Tämä malli on luotu vääristä tarpeista käsin, eikä mikään luonnontieteellinen laki tue tätä ideaa. Päinvastoin. Luonnossa kaikessa on kyse sykleistä. Nousuista ja laskuista. Aktiivisista ja passiivisista kausista.

Maa, ilma, vesi ja auringonvalon aiheuttama yhteyttäminen. Maan mangeettinen napa, oikea kallistuskulma ja säteilyltä suojaava otsonikerros. Kaikki on viritetty kellokonemaisen tarkasti elämälle otolliseksi. Luonnon asettamalla universaalilla metatasolla asiat toimivat varsin mainiosti. Jopa lähes täydellisesti - luonnon itsensä asettamana. Mutta omat uskomuksemme tekevät merkittävän poikkeuksen. Mitä jos kokeilisimme välillä tuunata ajatteluamme linjaan luonnon oman supertietokoneen kanssa?


Luonto toimii kuin huippuunsa viritetty supertietokone.

                             Lumihiutaleita

Jos avaat Kauppalehden, niin löydät saman jatkuvan kasvun idean täysin kyseenalaistamattomana. Aivan kuin holtiton talouden kasvu olisi itsensä luonnon asettama reunaehto? Voiton tuottaminen osakkeen omistajille. Se on mahdoton yhtälö, jos laskuihin otetaan, kuten pitäisi, myös tuotannon kokonaisvaikutus esimerkiksi kuljetuksen ja muun ympäristön kuormituksen osalta.


Talous ei voi kasvaa rajattomasti rajallisella planeetalla. 


Nyt olemme tilanteessa, jossa talouden kapina luonnon itsensä asettamia reunaehtoja vastaan on viemässä meidät tuhon partaalle. Nyt viimeistään on herättävä Ruususen unesta. Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg on sanonut osuvasti ”aikuiset käyttäytyvät kuin lapset”. Toimimme kuin humaltuneet. Olemme haltioissamme kyvystämme luoda erilaisia kestämättömiä strategioita, ja olemme toteuttaneet niitä oikeassa elämässä varsin ikävin seurauksin. Plain and simple. Kasvua voi kyllä olla ja myös rajatonta, mutta ainoastaan immateriaalisella puolella. Kun alamme arvostaa ajattelun taitoja ja tunnetaitoja kaiken muun ohella, on meillä edessämme loputtomat kasvun mahdollisuudet. Kehittynyt luova ajattelu voi tuottaa lähes loputtomasti ideoita ja innovaatioita. Ja sitä kautta myös aineellista hyvinvointia. Luovuuttaan voi kehittää loppumattomiin. Pituushypyssä ero amatööriurheilijan ja ammattilaisen välillä on ainoastaan muutamia metrejä. Henkisellä puolella eroa olisi useita kilometrejä, kun harjoittelemme. On noustava harhaisten uskomusten yläpuolelle ja katsottava kokonaiskuvaa. Metatasolta. Ja esitettävä tärkeitä kysymyksiä. Mikä on oikeasti tärkeää? Mihin kannattaa satsata? Riittävä taloudellinen hyvinvointi on ylläpidettävä, mutta sen eteen ei saa uhrata muita elämänarvoja, kuten monimuotoista luontoa, tervettä ilmastoa ja meriä - elinpiirimme hyvinvointia.


Sielun ravintoa - kauneutta ja puhtautta. 

Olisimmepa kuunnelleet Willam Blakea (1757 - 1827), englantilaista mystikko, runoilija / taidemaalaria, joka totesi todella osuvasti “niin paljon pahaa jää tekemättä koska meillä on taide”. Olisimme tehneet taidetta hulluista ideoistamme ketään, toisiamme ja luontoa vahingoittamatta. Silloin eläisimme erittäin erilaisessa maailmassa. Sen sijaan loimme asevarustelun kierteen ja elämää kestämättömästi kuormittavaa energiaa ja teknologiaa. Tämä siksi, ettemme ole keksineet muuta tapaa kuin toimia luolamiehen vaistoilla.  

Eurooppa: Ennustus on nimitys William Blaken etsaukselle, jonka Blake julkaisi kirjansa Europe: A Prophecy etulehtenä vuonna 1794. 23 x 16,5 cm oleva kohopainosyövytys tunnetaan myös nimellä The Ancient of Days.




Mikä on johtanut nykyiseen tilanteeseen?


1700-luvulla englantilainen filosofi David Hume keksi empirismin, jossa tarkastelija ja kohde erotettiin toisistaan. Oli syntynyt yksilö. Saksalainen romantiikka jatkoi erottamista, kun se erotti tarkastelijan luonnosta. Nietzsche jatkoi edelleen erottamista luomalla yksilöä korostavan filosofian. Teollinen vallankumous ja sarjatuotanto toi luppoajan lähes jokaisen ulottuville. Seuraavan sadan vuoden aikana kiteytyi nykyinen luonnosta erillään oleva yksilö muotoonsa. Aikaisemmin olimme paljon enemmän kollektiivisen todellisuuskäsityksen vallassa. Yksilö oli sivuroolissa. Esimerkiksi taiteilijaa katsottiin hänen teostensa kautta, ei persoonan. Tässä ajassa kuvio on kääntynyt lähes kokonaan toisinpäin. Hyvä esimerkki ovat taiteilijaelämänkerrat, joissa on kaiveltu kaikki mahdolliset taiteilijan persoonaan liittyvät kieroutumat esiin. Herkuttelu kukoistaa. No juu, onhan tämäkin kiinnostavaa, mutta ei se kuitenkaan ole kaikista oleellisinta. Oleellista on se mitä mitä jälkiä kukin jättää maailmaan perinnöksi kulttuuriin, eikö? 

Missä menemme nyt? 

Kärjistäen voi sanoa, että amerikkalainen ihmiskäsitys on lähes yksinomaan yksilökeskeinen. Kiinalainen ihmiskäsitys puolestaan on lähes kokonaan kollektiivinen. 


Nyt yksilökeskeinen ihmiskuva kokenut lähes täydellisen inflaation. Trump ja 1% jota hän edustaa, joka on kahminut puolet maailman varallisuudesta. Tämä on yksilöä korostavan ajattelun varsin karmea ja looginen lopputulema. Voimme jo nähdä, että tämä tarina ei pääty hyvin. Ellei tässä 1% joukossa herää yllättävä halu auttaa planeettaa yli tulevien kriisien? Sekin on mahdollista. Kiinan malli on toimivampi. Ja vääjäämättä menossa kohti voittoa, mikä on vähintään, ellei jopa enemmän huolestuttavaa. Kohta isoveli valvoo meitä kaikkialla, jos Kiinan malli pääsee tavoitteisiinsa. 

Pitääkö meidän valita Kiinan malli vai U.S.A.n malli? 


Ei kumpaakaan. Ratkaisu on metamodernistinen malli, joka lähtee siitä, että yksilön ja kollektiivisen välinen ristiriita on ainoastaan näennäinen. Oleellista on näiden välinen tasapaino. Yhdysvalloissa asunut Zen-mestari Shunryu Suzuki (1904-1971), joka vaikutti esimerkiksi Steve Jobsin ajattelun taustalla on sanonut, että yksilö ja kollektiivinen ulottuvuus voivat olla olemassa samanaikaisesti. Ei ole mitään ongelmaa. Ainoa joka ongelman tekee on varsin erikoinen taipumuksemme nähdä asiat toisiaan poissulkevina ja dualistisina. Niin ei tietenkään tarvitse olla. Se on puhdasta keskinkertaisuutta. Laiskaa ajattelua. Voimme olla molempia samanaikaisesti. Osa luontoa, yhteiskuntaa, kokonaisuutta ja silti itsetietoisia yksilöitä. No problem. Voimme toimia yksilöinä luonnon rinnalla. Voimme olla puutarhureita.


Meidän ei tarvitse luoda vastavoimia, eikä nähdä ongelmaa niiden välillä. 


Vastakohtiahan toki tarvitaan kaikessa luovassa toiminnassa, oli se sitten taidetta tai insinööriosaamista. Vastakohdat pitää nähdä vahvuutena, ei heikkoutena. Luovuus itsessään pitää sisällään aina myös vastakohdat. Mitä suuremmat - sitä vahvempi luovuuskin. Suomen onni esimerkiksi on aika tasavahvat poliittiset voimat. Oikeisto - vasemmisto. Molempia tarvitaan. Tässä ei todellakaan ole mitään ongelmaa. Se joka sellaista väittää, syyllistyy lähinnä älylliseen laiskuuteen. Esperi ja Ankkalinna case.t ovat esimerkkejä siitä, että oikeiston arvot eivät sovi joka paikkaan. Ei sovi vasemmistonkaan. Eikä vihreiden. Ne ovat spesialisteja omilla sektoreillaan. 

Matkustelin Outi Heiskasen Taivaallinen Akatemia – ryhmässä 2004 - 2008. Järjestimme ryhmänäyttelyitä Intiaan, Mexicoon, Ruotsiin jne. Kerran Outi sanoi osuvasti, ”oikea taiteilija on noussut kollektiiviselle tasolle”. Totta. 


Taide puhuu vasta kun saavuttaa yhteisen alitajuisen kielen. 

                                         Outi Ahmedabadissa 2008


Luonto kokonaisuutena toimii kuin supertietokone. Nyt kun olemme jo sössineet ja ahmineet "pahan tiedon puusta", ei paluuta viattomuuteen enää ole. On mentävä eteenpäin ja tultava älyllisesti lähemmäs luontoa. Lähemmäs todellista supertietokonetta. On omaksuttava luonnon omaa ajattelutapaa - luonnon omaa viisautta. Sellaista viisautta, joka pitää sisällään ajatuksen vastakohdista ja niiden tarpeellisuudesta. Ajatuksen harmoniasta. Tätä viisautta löytyy meiltä luovuuden puurtajilta. Taiteilijoilta, muusikoilta, suunnittelijoilta, tutkijoilta, insinööreiltä. Kaikilta, jotka hyödyntävät luovuutta työssään.


Tämän oivalluksen kautta pääsemme pois yltiöindividualismin tuomasta kestävyysvajeesta ja voimme astua metamodernististisesti kestävään aikakauteen.