perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulun onni

Joulunviettoa residenssissä Arenys de Mar.issa Kataloniassa. Nähdään ja kuullaan vuonna 2018!





Olen tänä vuonna puhunut paljon meta.sta. Minulle se on ollut käytännössä etäisyyttä tarinoista. Omastanikin. Tarinoita todellakin tarvitaan, mutta emme saisi koskaan unohtaa, että kaikki tarinat ovat pohjimmiltaan vain leikkiä. Jos alamme uskomaan liikaa tarinoihin, niin ne ottavat vallan ja alkavat ohjailla elämäämme. Voit tietty keksiä hyviä ja hauskoja tarinoita - ja alkaa sitten elää niitä todeksi. Eniveis - minusta on alkanut tuntumaan siltä, että onni on jotain sellaista kuin juuri tuota leikillistä etäisyyttä kaikista käsikirjoituksista, mitä elämä, toiset ihmiset ja heidän odotuksensa meille asettavat. Onni on jotain sellaista kuin tilaa - avaruutta - luontoyhteyttä - metaa, jossa voin luoda ja leikkiä ja taiteilla. Toisaalta onnessa on se vakavakin puoli. Onni on nimittäin (minulle) myös putoamista omien kipeiden puolieni läpi - totaalisesti kaiken; tunteet, halut, kaipaukseni  hyväksyen. Onni syntyy kun hyväksyy itsensä sellaisena kun on. Jos on syntyäkseen. Tai ainakin siten onni voi syntyä. Onni on myös sitoutumista. Siihen liittyy paljon. Salaisuuksia.

Tunnelmoin tällaisen tekstin eilen junassa matkalla Gironaan. 

Siitä on jo niin kauan. Aikakausi jolloin tunteet jäivät sisälleni, kun olisin nielaissut suuren rantapallon. Jäin kaipaamaan sinun kosketustasi. Syliä. Muutuit myytiksi jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Van sydän tiesi, että sinut voi edes löytää. Onneksi löysin tämän turkoosinharmaan meren. Sen parantavat sävyt, jotka hyväilevät hiekkaa. Jokainen aalto koskettaa rantaa hieman eri tavalla, ja kuulen kuinka ne kuiskailevat tuhansilla eri kielillä "rakastan sinua maa". Värjäsin jopa takkini turkoosinharmaaksi etten unohtaisi, kuinka meri rakastaa näitä laavakivikallioita, aallonmurtajia, satamia ja pengerrettyjä vesihöyryisiä rantabulevardeja. Rannikot odottavat avoimina ja ottavat aaltojen hyväilyt vastaan kiitollisina elämänvoimasta. Olen jo juurtunut tänne calamarin ja halvan valkoviinin makuiseen arkeeni. Matkustan junalla halki keskiaikaisten pikkukylien kohti jouluvaloin koristeltua jokikaupunkia. Itken jokaisen kylän kohdalla, kun muistan teitä rakkaat tyypit. Matkaseuralaiseni. Tämä matka tosiaan nostaa esiin muistoja. Kipeä iskä. Pikkuhiljaa minäkin paranen. Putoan läpi kaikkien tunteitteni ja sumujeni ja -  äkkiä rantapallo poksahtaa. Ilma väreilee ja kaikki muuttuu ihmeen kauniiksi. Laulut, sävelet, maalaukset ja ihmeelliset tarinat täyttävän virtaavan ilman. Ajattomuus läpäisee kaikki hetket. 






Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!