lauantai 26. joulukuuta 2015

Jalat hei jalat!

Tämä joulunajan kirjoitus on omistettu kaikille jaloille. Se on oodi elämän peruspilareille, jotka kuuliaisesti kuljettavat meitä halki seikkailujen, läpi mantereiden ja värikkäiden elämänvaiheiden. Jalat vievät meitä vuorille ja syviin laaksoihin, näkemään ja kokemaan. Jalat kuljettavat meitä kuuliaisesti hiljaa kyselemättä aina elämänkipinämme oikkujen mukaan. Jaloilla jos jollain pääsemme lähelle elämän ihmeellisyyksiä. Ne auttavat meidät pakoon vaaran uhatessa ja johdattavat perille, vaikka sinne alttarille rakkaamme luo. Jalat ovat varmaan ihmisen kehon vähiten tunnettu osa? Viimeinen erämaa, tuntematon kohta kehollisen elämämme kartastossa, jos nyt  heittäydyn ihan runolliseksi.

Nyt on aika pysähtyä ja huomata jalkojen työtä. Niiden uskomatonta vakautta ja uskollisuutta. Jalat kannattelevat meitä kautta aikojen, mutta kuinka usein me edes huomaamme niitä? Osaammeko arvostaa jalkojamme riittävästi? Meidän kannattaisi, sillä jalat ovat kyllä aikamoinen ihme!    

Pikkupoikana minulla oli rimppakintut. Yritin kovasti osallistua koulun urheilukilpailuihin, mutta jouduin pian huomaamaan ettei näillä kintuilla taida pärjätä. Monilla pojilla oli vankat ja tukevat raajat, tehdyt hiihtämiseen, futikseen ja lätkään. Ei siinä seurassa rimppakinttu pärjännyt, vaikka yritys oli kova. Teininä aloin sitten vahvistamaan niitä. Aloin tehdä ultrapitkiä pyörämatkoja jalkojen vahvistukseksi. 300km–400km Etelä-Suomessa. 700km Joensuusta Sodankylään. Pisin pyörämatkani oli 800km Pohjois Norjassa Jäämeren rannoilla Utsjoelta pohjoiseen. Tenojoen rantatiellä tuli vastaan hauska sattuma. Tyhjällä tiellä tuli vastaan toinen pyöräilijä. Ajoimme toistemme ohi kunnes molemmat pysähtyivät ja kääntyivät katsomaan. Sehän oli yksi silloinen naisystäväni Outi Helsingistä joka siinä matkusteli. Lohimarkkinoille! Small world indeed.   

Hörhöaikoina tuli luettua kaikenlaista. Istuskelin ja lueskelin kirjaa kaupungilta vuokraamamme huvilan rantalaiturilla. Kirjan nimi oli Light Body ja silloin taisin törmätä ensimmäistä kertaa käsitteeseen kehotietoisuus (kiitti vaan Annukka). Jännä oli tämä ajatus soluista jotka täyttyisivät tietoisen harjoituksen myötä ikään kuin ”valolla”. Olihan henkisen kasvun kirjoissa järjestään yksi iso ongelma: ne eivät tuoneet vastausta tuohon ikiaikaiseen dualistiseen jännitteeseen: keho vs sielu. Niissä keho jopa sivuutettiin  kokonaan, jolloin viisaalta vaikuttava teksti jäi helposti vaan doupiksi, kirjalliseksi ”heroiiniksi”. Näillä kirjoilla oli ainakin minulle huono kehosta irrottava sivuvaikutus. Tai sitähän siinä kai haettiin, jotain high tilaa mutta ilman aineita vissiin? No, terve suunta oli minusta ihan päivastoin, kohti kehoa ja sen kokonaisvaltaista hyväksymistä. Nykyisin olen kyllä ihan ”clean” pienen AS  (Anonymus Spiritualists) -kauden jälkeen. Tämä suunta täytyi siis hylätä ja aloittaa kokonaan uusi matka kohti kehoa ja sen oivaltamista. Ja niin alkoi matka ylhäältä alas - matka kohti jalkoja.

Jooga vaikutti hyvältä, siinä nämä kaksi yhdistyvät hienosti. Seison usein päälläni nykyäänkin. Kotona, puistossa, rantakalliolla, ihan missä vaan. Ohi lipuu ulkoilijoita jotka näyttävät tosi hassulta, kuin pomppisivat kumisten vieterijalkojen päällä. Nurinpäin kävely näyttää kyllä hassulta, oikeesti. Kokeilkaa vaikka katsoa. Lärpäkkeet heiluvat metkasti torsojen alla. Toisinpäin katsoessa huomaa kuinka kova paine jalkoihin kohdistuu. Jalat tekevät koko ajan todella kovaa työtä maan vetovoiman kanssa.

Kehon tiedostaminen toi mukanaan psykologian. Huokaus, onneksi. Jo itsessään sanat: Psychology ja sen kantasana Psyche viittaavat ilmiselvästi sanaan Physical - kehoon, eikö? Physical body voikin olla synonyymi itse alitajunnan käsitteelle – Subconscious? Jännäksi tämä menee siinä kohtaa kun tullaan näihin itämaisesta ajattelusta lähteviin tekniikoihin. Noissa tekniikoissahan ajatuksena on tuoda kehon latenttiin solu / dna muistiin uutta tietoisuutta meditaation, joogan ja kehon harjoitusten avulla. Tästä aivojen ja sitä kautta kehon sopeutuvuudesta on nykyään ihan tieteellisiä tutkimustuloksia. Ajatus vaikuttaa. Eikä se kehotietoisuus olekaan niin latenttia kun sitä alkaa avata. Kannamme kehoissamme yllättäviä juttuja: muistoja, tuntemuksia ja aistimuksia, eikä suinkaan aina omiamme, vaan yllätys yllätys: muiden. Itse asiassa jos olemme tarkkoja niin huomaamme, että alitajuiset tuntemukset ovat: 1. kehon itsensä tuntemuksia 2. sikiön tuntemuksia 3. äidin tuntemuksia, ajalta jolloin hän odotti meitä 4. suvun kollektiivisia tuntemuksia. Aika huikea johtopäätelmä on, että itse asiassa kannamme kehoissamme paljon muiden kuin itsemme tuntemuksia. Tälle on olemassa täysin looginen perustelu: ihmisen keho kasvaa toisen kehon sisällä noin 8kk. Se on aikaa jolloin keho on kirjaimellisesti osa toista kehoa ja tämä symbioosi jatkuu vielä pitkälle vauvanakin. Vietämme siis todella paljon psykologisesti herkkää aikaa osana toista ihmistä, aikaa jolloin olemme täysin auki ja alttiita kaikille tuntemuksille joita ympäristö, perhe, äiti ja yhteisö tuottaa. Voi varmaan sanoa että perustamme on yllättävän kollektiivinen, halusimme tai emme. Tämä tuottaa päänvaivaa myöhemmin kun tulemme aikuisiksi ja huomaamme, että kannamme mukanamme tuntemuksia, jotka ovat täysin ”outoja”.  Eli emme aina ymmärrä ”itseämme”. Ja hämmennymme kun tuntemuksemme eivät vastaa ”todellisuutta”, eikö? Usein emme huomaa sitä ilmeistä tosiasiaa, että tämä ”itse” onkin pitkälti muiden voimien kuin itsemme muovaama apparaatti. Tosiasiassa olemme fyysisen lähtötilanteemme kautta pitkälti ulkoa päin koodattuja. Nykyisessä yksilökeskeisessä maailmankuvassa tämä lienee aika sietämätön ajatus. Ja koitamme varmaan aika usein tehdä asiat kaikin keinoin omalla tavallamme huomioimatta näitä tuntemuksia, paitsi jos tämä koodaus on hyvä ja tukee meitä ihmisinä. Silloinhan kaikki on hyvin, eikä uutta koodausta tarvitse tehdä. Sanana koodaus toimii hyvin kuvaamaan mistä on kyse. ”Kovalevy” kannattaakin tyhjätä ja alustaa uudestaan jos on tarvetta. Siihen on kyllä olemassa monia hyviä ja toimivia tekniikoita. Toinen sana: harjoitus käy myös.

Mutta miten tämä kaikki liittyy jalkoihin? Äskettäin oli ilo osallistua tosi hyvälle laulukurssille. Kurssi vaikutti kiinnostavalta jo etukäteen. Arvelin, että tämä ohjaaja on todella hyvä ja alansa asiantuntija. Olin todella utelias hänen metodistaan, se miten ääni avataan parhaiten? On selvää, että juuri laulun ja äänen avulla voimme ilmaista jotain syvempää, jopa sitä syvintä todellista itseämme.

Aloitimme hengittämällä jalkoihin. Hengitimme ja tulimme tietoisiksi jaloista ja niiden tuntemuksista. ”Avattuamme” jalkoja, siirryimme muihin kehon osiin ja aloimme päästellä alitajuisia ääniä: örinöitä ja köhinöitä suoraan kehon varastoista. Paineiden purkamisen jälkeen otettiin yhteys alas syvälle maan sisään ja ylös korkealle taivaaseen. Tämän jälkeen aloimme tuottaa vapaata improvisoitua laulua ja pikkuhiljaa myös melodioita. Kehon ja alitajunnan kautta pääsimme nousemaan ylös ja saimme yhteyden omaan puhtaaseen ääneemme. Kurssilla äänen avaaminen tapahtui nimenomaan jalkojen kautta johtaen meidät oman itsemme ilmaisuun. Hei hei jalat! Eläköön!           

perjantai 16. lokakuuta 2015

Makosat munat novelli


Syvin onni tulee viattomuudesta. Kun lakkaan etsimästä jotain niin tulee vapaamaksi. Sit mä haluun kans flirttailla joka päivä ja koko ajan.

Makosat munat. Toimii.

Eräänä päivänä kesä tuli Helsinkiin. Kallion asvaltit alko väreillä ihanilla taajuuksilla. Partaset keski-ikäset äijät vyöry skedeillä alas Linjoja ja mimmit pani taas liian skidit hameet päälle ja chillas vesirajat viuhuen. Noiki täs kuumas sporas. Leidit bamlaa mun takana jotai iha sikkii läppää. Et se veti siis tollee! Vähäks siistii! Ei siis mitää kusetusta kato ku toi johtu salee mun sukupolvesta. Mun näkökulmasta se johtuu sun sukupuolesta. Katse tiukasti vesirajassa. Edelleenkin. En silti aio ryhtyy mikskään kuolaavax sedäx ever. "Mun sydän on ain nuor" ja toi oli lainaus mun exältä -ää-ää. Paitsi kävin ihmekoneessa joka mittas mun fyysisen iän. 30v. Ai mun nimi on muuten Jokke J ja haluisin oikeesti honeymoonille jonku sopivan naisen ja neidin kanssa. Siis yhen. Ammatti? En kerro.

Hyppään sporasta ja suuntaan kohti biitsii. Rutikuiva hiekkaranta narskuu ja lapsen kynnen kokoiset simpukankuoret rätsyy varpaiden alla. Ranta puskee vihreetä kasvustoo ja minikukkii. Maa söpöstelee. Lintujen kujerrus ja soidinäänet. Vistit. Istun lämpöselle hiekalle ja vähennän vaatetusta. Ei sitä paljo tarvi. Lämpöö ja aurinkoo. Tuuli ja aallot. Mikroskooppiset suolakiteet iholla. Voilá!

Voi ei. Kortsuja tunkee joka paikasta. Niitä löytyy lompsasta, taskuista ja yks löyty aurinkolasikotelostaki. Tähän mennessä ei oo toive ajattelu tuottanu tulosta. Luulen et syynä on mun yli-älykkäät, yli-ihanat ja ylimaalliset ex tyttökaverit. Kaks oli käsitetaiteilijoita, yks musan ja yks tanssin tutkija. Tarantellaa. Naiset.

Ihana ja syvällinen. Sopivasti samalla aaltopituudella. Osaa keskustella, olla hauska ja ilman muuta osaa myös nauraa itselleen. Ja seksikäs tietty. Se ongelma taitaa olla et yhtyminen on saletisti nostanu mun värähtelyn jollekki galagtiselle ja tähtienväliselle tasolle tai jotain? Ne keskustelut! Joitain spessuja juustolaatuja ja muotikledjuja en jaksais kauheesti vouhottaa. Sori. Mut on keitetty liian eksisteniaalis-käsitteellis-metamama-fyysisis liemis. WTF?


Suskiki. Sisko pyöri villisti mun ympärillä, jösses mult lähti melkee taju! Mut se vedä koskaan loppuun asti, vaik musta se vois olla ihan mielettömän vapauttavaa ja kaunista. Se Suski Seksi. SSS. Mut Suski se on vaa upee nainen ja aina alasti vaatteittensa alla. Mitähä mäki hörisen?

Tai sit se jota kutsun Golden Ladyksi, jonka mä kohtasin niillä perinteisillä kesän avaus festareilla Kaisaniemessä. Basso sai pölyisen kuuman maan värähtelemään sandaalien alla. Äkkii kuumuuden läpi kävi viilee tuuli. Pysähdyin ja nostin katseen taivaalle. Jäin siihen veden ja jättisuuren muovimaailmapallon alle istumaa. Näin aina. Ja tuuli puhals mun menneisyyden veks. Nainen pitkässä hiekan värisessä mekossa ja jättilierisessä kesähatussa käveli mun luo ja hymyili ku aurinko. Rupateltiin ja katseltiin silmiin. Ne silmät muistutti omiani. Se ihasteli sorsaemoo ja poikasii. Noi ihanat pienet. Kertoi, et on lähös purjehtimaan jonku kivan miehen kanssa. Toivotin mukavaa purjehdusta. En osannu olla ees mustasukkanen. Laiffarissa what ever will be will be & que sera sera. Halattiin ja tunsin kuinka sydämet sulautu yheks isoks tulipalloks. Räjähdys ja sydänorgasmi. Se purjehti tiehensä. Kiitollisuus leijumaan mun ylle ja sisälle. Sen Ladyn gold jäi mun sisään. Siistii.

Mistä mä tykkään. Valkosista keveistä jutuista, höyhenistä, pölyhiukkasista. Kivoista naisista, tytöistä nauravista aidoista totisista. Ku saa nauraa jonkun kanssa! Sil talventytöllä on hauska nimi. Merami. Sori ku sanon tän. Haluaisin vaa varmistaa ettei sille jäänyt paha fiilis siitä ihme pimeyden lapsi jutusta? Himmee läppä vitsi. Kato ku mulle pimeys on sillee suojeleva paikka. En tarkottanu mitää dissaa tai sillee. No se katos sinne pohjoseen eikä enää palannu. Niiku siitä. Tai palas. Mentii klubille hyppää Lindy Hoppii. Je.    

Voihan sinkkupilvi! Mut paras deitti oli toi leopardi nainen. Joo just Leopardi oli ihan paras! Jos paratiisi olis olemassa ni se ois nii just sitä!

Tavattii saunajoogassa. Aluks siel ei ollu muita ku se nais-ohjaaja ja mä. Äkkii sisää purjehti semmonen Suomen Joutsen et mä meinasin saada sydärin. Ladylla oli melkoset pulleet purjeet plus leopardi stringit päällä. Nainen istu siihe suoraan mua vastapäätä. Huohotettiin hikisinä rytmissä niitä jooga hengityksiä. Lopulta me oltiin molemmat ihan kuumia ja märkiä. Luulen et ohjaaja äkkäs et nyt ei mennä enää ihan perinteistä Hathaa. Joogan jälkee me mentiin suihkuun. Äkkii Lady otti ne nänninarut pois ja hyvin kauniit, noin ison greipin kokoset rinnat pullahti esille. Pyysin varovaisesti, että saisinko hieroa sun hartioita? Siitä se lähti.

Mä menin sen luo niinku vastapalvelus hierontaan. Oikeesti mä ajattelin et klassinen tai urheilu? No se oliki iha muuta. Lady pyys mua makaa patjalle ja mä kysyin viattomasti et kui paljo pitää vähentää kledjuja? Lady sano et niin paljo ku tuntuu hyvältä. Sanoin et ok ja vedin saman tien nakeks. Lady hiero öljyä mun selkään, veteli ylös ja alas ihanilla rasvasilla tytön käsillä ja pyys lopuks kääntyy. Sanon nyt sillee tosi painavasti et te muutkin Ladyt ja naiset, jos haluutte tehdä miehen onnelliseks ni tehkää tää juttu! Tää oli total surprise! Mun leopadi babyläinen tuntu niin hyvältä! No envies sä arvaat et täst tuli massage and with very very häpy end. Kuolema. Piste. Onnelliset. Piste. hYmiö. 

Siis kaikki maailmankuvat jopa rakkaus kumartaa sitä pienen pientä hetkeä, sitä todellista jossa me kohtaamme toisemme.

Voi sitä kohdata kaiken, koko maailmanki sillee ihanan aistillisesti. Kerranki mä seisoin laiturilla ukkkosmyrskyn jälkeen ja katselin mielettömiä kultasia hehkuvia punertavareunasia pilviä. Ja ne pilvet tuntu ku kertovat jotain ihme tarinaa. Ja se hetki lävisti mun koko sielun ja sydämen. Mä melkein hajosin siihen laiturille. Pikkulintujen vihellykset, lokkien kirkuna kauempaa. Tiirojen huudot ki-kii!, ja veden liplatus. Tuntu ku mä yhtyisin taivaaseen. Sydänorgasmi pelkästä kauneudesta. Rakastin niitä meren syövyttämiä lautoja, paksuja ruosteisia ketjuja ku ne kiemurteli siinä laiturilla, kallioilla, ruohikoissa puoliks hiekkaan hautautuneina. Suolan ja kalan haju. Kaikki tää meren kieroks vääntämällä laiturilla. Ja mun Ladyjen, exän, Suskin ja kaikkien muiden ihanien naisten muistijäljet mun sielun dna.ssa. Vitsit just sillon mä löysin kodin tälle levottomuudelle.