lauantai 28. syyskuuta 2013

G Point Helsinki


Vuonna 1993-94 tulin aloittaneeksi oppilasvaihdon Kuvataideakatemian ja Yhdysvaltojen välillä. Piti päästä Amerikkalaisen tyttöystäväni luokse ja koska maidemme välillä ei ollut oppilasvaihtoa soitin suoraan Carnegie Mellon yliopiston kuvataideosaston rehtorille. Kysyin mahdollisuudesta päästä oppilasvaihtoon? Viihdyin Pittsburghissa. Manner tuli ajettua keskilännestä Californiaan. Ja länsirannikko liftattua etelästä pohjoiseen. Maisterin lopputyöni tein kulttuurien eroavaisuuksista aiheella vain pieni kansan Rap. Kaksoistornien jälkeen jenkkejä ei huvittanut kauheesti diggailla. Aloin suuntaamaan lattareihin, brasseihin ja välimeren kulttuureihin. Täytynee myöntää, että luonnon, kulttuurin ja ihmisten puolesta maa elää vahvasti sydämessäni. Jenkkien hanurista kotoisin olevasta valtapelleilystä huolimatta. Tämä alustus aasinsiltana itse pointtiin - G Pointtiin.  

Siis mistä on kyse Guggenheimissa?

Ensinnäkin olen ihan samaa mieltä Nykissä asuvan Osmo Rauhalan kanssa. Nyt nähty keskustelu on reviiritaistelua. 

Alusta asti on vaikuttanut siltä, että  kansainvälisen G pisteen toinen tuloyritys kansallisen identtiteettimme H hetkellä saanut museojohtajat kirjoittamaan V mäisen epäluuloisia mielipidekirjoituksia koska perinteinen V tyylin taidepolitiikka on saanut vihdoin globaalin haastajan. Minua ei oikeastaan kiinnosta onko G taidemaailman Mc Donalds? Tai onko sen johdossa vanhan maailman miehiä rahankiilto silmissään. Voi hyvinkin olla? Nyt kannattaa olla ehdottomasti tarkkana kun porkkana näiden Guggeli uggeleiden kanssa, ettei meitä taas viedä kun pässiä narussa kuten E flop teki. 

Asioita ei kuitenkaan tietenkään voi ajatella pelkästään kaupallisesti vaan myös kulttuurillisesti. Point on se, että tässä meillä on oikeesti ISO juttu. Se tulee tuomaan vääjäämättä kansainvälistä virtaa ja ilmaa joskus aika ummehtuneeseen kulttuuri-ilmastoomme. Maantieteellisestihän Suomi on ollut aika periferiassa ja laidalla. Taidepoliittisesti tämä on tehnyt maastamme historiallisesti melko monoliittisen ja yksikulttuurisen pesän josta katselemme muolimmaa. Lintukotomaisuus on antanut valtaa harvoille, taiteessa pienelle suomalaisen kulttuurin ja taidemaailman eliitille. Nou hard feelings ja ihan ymmärrettävää sinänsä. Pieni maa ja pienet markkinat & sillee.. no can doo. Olemme tottuneet siihen, että maailma on helposti hallittava kuin peltomaisema joka takuuvarmasti loppuu siihen metsänreunaan. G haastaa tätä käsitystä. Se on oikeasti kansainvälinen. Se vavisuttaa käsitystämme kulttuurisen hahmomme rajoista päättävinä pienen kansakunnan kansalaisina. Maailma tulee kylään. Tätä pelkäävät P finskit ja ne joilla kulttuurivaltaa on nyt. Vielä. 

Hiljattain oli juttu nettimainonnan ja kansallisen mainonnan eroista. Netissä markkinoiva saavuttaa 500 kertaisen yleisön. Tämä vaan noin niinku symbolisesti G.n vaikutuksista. Helsinkiläisenä taiteilijana uskon, että yksittäiselle suomalaiselle kuvataitelijalle kansainvälisen huipputaiteen kierrättäminen Helsingissä olisi oheisvaikutuksiltaan myönteinen piristysruiske. Kuraattoritoiminnan, taiteenkerääjien ja yksittäisten taiteen harrastajien määrällinen kasvu toisi taiteemme kenttään uutta tervetullutta virtaa. Mitä todennäköisimmin tämä edesauttaa monia toimeentulossaan sinnitteleviä taiteilijoita löytämään paremmin ja helpommin uusia väyliä taiteensa esittelemiseen kansainvälisesti. Jotain tälläistä olen kaivannut. Globaalia meininkiä. Mutta jos G tulee niin onko enää mitään Pointtia? Tiedä häntä. Ajat sen kertovat. 

tiistai 17. syyskuuta 2013

Rakkaus on villi!


Rakkaus on pienissä hetkissä joissa aistii erityisen herkkiä taajuuksia. Avarissa tuulisissa ilmanaloissa ja savuisissa kuppiloissa. Ihmisten ja elämän värien täyttämissä tilanteissa. Pienen pojan katseessa. Luonnon puhtaissa väreissä. Ihmeellisissä muodoissa. Rakkaus on arvaamaton, se tulee ja menee miten haluaa. Se kysyy, mitä jos tutustuisimme itseemme? Hyväksyen ja rakastaen itseämme ja muita. Pyytääkö rakkaus meitä olemaan kiltisti ja luopumaan oman itsemme kuuntelusta? Ei. Rakkaus vaatii meitä ainoastaan .. rakastamaan. Jos sitä ei seuraa menee laiffi.. solmuun. Kokemusta on. Sillä sen tajuaa vaan kokeilemalla ja mokailemalla. Rakkaus on villi! Se on jemmassa ääripäiden ja asioiden välissä. On paljon uskomuksia, uskontoja, guruja jotka puhuvat rakkaudesta. Rakkaus ei silti ole mikään niistä. Se ei ole kristillisyys tai muu uskonto. Esimerkiksi Jeesus puhui rakkaudesta suoraan sydämestä ja sielusta. Kunnioitan sitä syvästi. Mutta en kunnioita uskonnollista jargonia joka on yhtä rakkaudellista kun vanha raha. Kulttuurihistoriallisesti arvokasta, mutta sillä ei taida saada mitään tänä päivänä? 

Kristillisyyskin tulkitsee Jeesuksen opetuksia. Se sanoo edustavansa näitä opetuksia mutta miksi se toimii omaa guruaan vastaan? Eikö Jeesuksen lähimmäisenrakkauden opetus olekaan selvä periaate? Rakastaa kaikkia sukupuoleen, ikään, uskontoon, etniseen taustaan tai sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta? Osa kristityistä varmasti elää näin.. Respect!  Osa ei. Vääjäämätön johtopäätelmä on, että keskustelu uskonnon ja uskonnottomuuden välillä on turha. Tässä kohtaa ei ole mitään todellista rajalinjaa. On paljon kiinnostavampaa miettiä vaikka sitä miten elää hyvää elämää tai miten tulla onnelliseksi? 

Hyviä lähimmäisiään kunnioittavia ihmisiä on molemmissa ryhmissä, uskonnollisissa ja uskonnottomissa. Ehkäpä tärkeintä on omaan sieluun tai sydämeen ja kehoon tutustuminen? Tätähän Jeesuskin opetti. Yksi tärkeimpiä rakkauden ominaisuuksia on kyky parantaa. Katsoa omia ja muiden kipuiluja niin lempeästi, että ne alkaa parantua. Toinen ominaisuus on energiataloudellinen. Esimerkiksi kääntää toinen poski opetus ei tietenkään ole kirjaimellinen vaan juju on siinä, että emme voi ajatella niin ilman, että meidän energiatasomme nousee. Ja juuri siksi tarvitsemme universaaleja periaatteita! Toinen mulle aika rakas ajatus on buddhalainen myötätunnon ajatus. Kun ajattelen, että kaikki ihmiset, rikolliset ja väärintekijät mukaanluettuina tarvitsevat ensisijaisesti hiilausta niin energiatasoni nousee. Juuri tämä on näiden (ei uskontojen) vaan suurten opettajien universaali opetus. Se on käytännöllinen ei kirjaimellinen. 

Entäs nämä muut gurut sitten? Tulee mieleen kolme upeaa ja hienoa henkilöä jotka olen tavannut: Irja Askola, äiti Amma ja Karmapa. Kukaan heistä tuskin pyytää ketään seuraamaan itseään, he vaan ovat valovoimaisia. Heille kaikille on tärkeää saattaa meidät syvempään yhteyteen itsemme kanssa. Äiti Amma jopa aloittaa monesti tilaisuutensa sanomalla "tervehdin teidän korkeinta itseänne". Irja Askolaan oli ilo tutustua lapsena kun hän kävi meillä monesti kylässä. Karmapa (tuleva Dalai Lama) oli tosi rennon ja skarpin oloinen tyyppi, kävin hänen tilaisuudessaan Intiassa. Koskaan en ole kokenut tarvetta asettaa heitä itseni yläpuolelle, ainoastaan tuntenut valtavaa arvostusta heidän työtään kohtaan. Yksi guru jopa totesi kerran, että "sinä et tarvitse guruja". Arvostusta! Olkoon jokainen oma gurunsa muilta oppien ja muita kuunnellen ja arvostaen. Tässäkin on tietty omat vaaransa mutta se on lähempänä henkisyyden kypsää ja aikuisempaa vapauden ja vastuun tulkintaa. Lapsenomaisen uskonnollisuuden ollessa valitettavasti altis alistamiselle ja vallankäytölle.

Olen tässä pohtinut mitä on rakkaus? Tiivistelmänä sain: vapaa, hiilaava, menee minne haluaa. Ei ripustautuva. Ei uskonnollinen mutta ei ateistinenkään. Itsetuntemusta lisäävä. Pyyteetön. Lapsenkaltainen mutta samalla tiedostava. Kaikenlaiselle hyväksikäytölle alistumaton. Sielukas. Kirkas. Ydin. Kaikkialla. 

Sitten vielä muutama guruehdotelma: 

Lapsi. Mieluiten oma, miksei muidenkin? Valtavaa viisautta, ehdottomasti selkeää ja lahjomatonta settiä. Palaute kirkasta ja suoraa. Hyvin paljasta totuutta omasta itsestämme, rakkaudestamme ja rakkaudettomuudestamme.  

Eläimet. Aivan mahtavia.. puhdasta settiä ja rakkautta vaan! 

Kasvit. Ne antavat ruokaa, happea, materiaaleja ja elämisen edellytyksiä. Ne, herranjestas, nehän pitävät meistä huolta! 

Mikä yhdistää nämä kolme? Aivan. Parhaimmillaan ne on .. villejä!

tiistai 3. syyskuuta 2013

O2

Renessanssi-ihmiselle taivas merkitsi pyhää ja korkeaa ulottuvuutta, se oli enkelien ja siivekkäiden valtakunta. Mummoni sanoi ”voi taivas!” kun esine meni rikki tai jotain ikävää tapahtui. Nyky-ihmiselle taivasteluun olis aihetta. Teollisen ajan aikana ihmiskunta on päästänyt ilmakehään 375 miljardia tonnia hiilidioksidia. Alin ilmakehä, eli troposfääri on noin 15 km korkea. 90% ilmakehän massasta sekä puolet päästöistä ovat täällä. Sen jälkeen tulee stratosfääri, mesosfääri ja termosfääri, noin 100km yhteensä jonka jälkeen alkaa avaruus. Ilmakehä suojaa maapalloa avaruuden tappavalta ultraviolettisäteilyltä. Näitä laajempia ulottuvuuksia harva tulee ajatelleeksi. Koemme, että elämä tapahtuu täällä alhaalla maan päällä. Lähitulevaisuuden ilmastoon liittyvät kysymykset ja myös ilmailutekniikan kehitys sekä avaruusturismi tuo taivaan ja ilman elementin entistä lähemmäksi. Taivas muuttuu arkisemmaksi elämänalueeksi meille kaikille. Koemme taivaan vaikutukset yhä konkreettisemmin arjessamme erilaisten ääri sää-ilmiöiden kautta. Meidän tulisi suhtautua taivaaseen tänään samoin kuin silloin kun siirryimme muinoin keräilykulttuureista maanviljelyskulttuureihin. Olemme taivaanviljelijöitä..

Lisää musiikillista kannanottoani aikamme polttavaan (kirjaimellisesti) kysymykseen.. Laineen Kasperin miksauksella.. check it out