maanantai 13. toukokuuta 2019

Jako liberaaleihin ja konservatiiveihin on turha ja keinotekoinen

Tulin tänne meidän yhdistyksen Arenys de Mar seuran ylläpitämään Barcelonan taiteilijaresidenssiin, suoraan vaalihuuruisesta Suomesta. Luonnollisesti marssimme myös kantamaan kortemme kekoon Eurovaaleissa. Siis yhden residenssivieraan, ranskankielen kääntäjän kanssa mennään konsulaattiin äänestämään ennakkoon torstaina. 



Kotimainen media on kovasti hehkuttanut uutta jakolinjaa oikeistokristillisten ja vihertävien kaupunkilais liberaalien välillä. Hold on. Otetaanpas aikalisä ja kunnolla selvää asioista. Nimittäin jos vähän pintaa raaputtaa, niin kaikista meistä löytyy sisäinen konservoija tai vapauttaja - ainakin jollain elämänalueella, eikö? Veikkaan, että ainoastaan joku 10% kansasta edustaa tosissaan jompaa kumpaa porukkaa. Hajaannus ja riidankylväntä on vain pienen kansanosan juttu. Medianlukutaitoa tarvitaankin entistä enemmän! Varsinkin tästä monikulttuurisesta BCN vinkkelistä, tässä on kyseessä pitkälti suomalaisen median luoma pikku kupla. Sori mutta siltä se vahvasti näyttää.



Täällä meidän kylässä elää hyvin vanha perinteisiin arvoihin sitoutununut kulttuuriperinne, aina keskiajalta vielä varhaisempiin aikoihin saakka. Siinä perinteessä suvivirsi edustaa varsin modernia aikaa. Vierailen täällä jouluisin paikallisen taideyhdistyksen vieraana laulamassa keskiaikaisia joululauluja. Kulttuuri kylässä onkin kristillisen ja välimerellisen mytologian läpitunkemaa. Tähän täytyy vielä lisätä modernismin ja - art deko arkkitehtuurin synty tällä alueella 1800 -luvun loppupuolella. Järjestän täällä parhaillaan maalauskurssia ja kävimme viereisessä Canet De Marin kylässä Gaudin oppi-isän Lluís Domènech i Montanerin upeassa kotimuseossa. 



Uskomaton paikka. Visuaalista rikkautta rikkauden päälle. Lähes joka viikko täällä vietetään jonkun paikallisen pyhimyksen juhlaa. Sant Zenon katummekin on nimetty kylän oman suojeluspyhimyksen mukaan. 


Kaiken lisäksi paikalliskulttuuri ei ole mitään tapakristillisyyttä, vaan hyvinkin avomielistä ja usein iloista bailausta. Kylässä on muuten myös toimiva luostari. Se tuo tänne vakautta ja tietynlaisen perinteen luoman kudelman - jatkumon tunteen. Näin jälkikäteen huomaan rakastuneeni juurikin tuohon kohottavaan ajattomaan fiilikseen, jonka täällä aistii. Mutta onko tämä kaikki sitten konservatiivista? Vuokraisäntämme Jordi on nimittäin avoimesti homo ja samalla hyvinkin konservatiivinen - hienolla tavalla Hercules Poirotmainen henkilö. Hän laulaa kirkkokuorossa ja toimii kylän henkisenä tukijalkana. Hänen veistoksensa koristaa pääkatua paraatipaikalla.



Espiral Jordi Coll 2017

Hän on myös taiteen rakastaja ja aito vanhan ajan mesenaattiperinteen jatkaja.
"- Es tyo casa", tämä on sinun talosi, hän sanoo usein, kun tulee käymään täällä residenssissä. 






Liberaalien ja konservatiivisten arvojen välillä ei ole ongelmaa jos on sivistystä. Ainostaan sivistymätön henkilö tekee ongelman polariteettien välille. Esimerkiksi itämaisessa jin yang - perinteessä tämä on itsestäänselvä lähtökohta.

Miten sitten meidän länsimaisessa perinteessämme? Löytyykö täältä vastaavaa polariteettejä yhdistävää perinnettä? Löytyypä hyvinkin.

Risti kuvaa mielestäni hyvin symbolina juurikin polaritettejä. Riippuu tietysti kuulijan kypsyydestä jäämmekö pinnallisiin arkisiin symboleihin vai pääsemmekö syvemmälle tarkastelussamme? No hyvä on. Ristihän on universaali ajaton symboli. Siinä on paljon eri merkitystasoja. Lähdetään liikkeelle peruslinjoista. Risti koostuu vertikaalista pysty ja horisontaalista vaakasuuntaisesta linjasta. Otetaan ensin vaikka horisontaalinen linja. Se edustaa maailmassa olemista, sen suunnan ollessa maailman myötäinen. Vertikaalinen linja taas kuvaa sisäistä elämää - se hakee syvempää suhdetta itse elämään ja olemassaoloon. Kolmas ja kenties kaikkein tärkein kohta ristissä on piste missä nämä kaksi linjaa kohtaavat. Siihen sisältyy ristin kokonaisvaltainen merkitys. Ristin kaksi linjaa ovat kuin olemassaolon kaksi vastakkaista suuntaa, joista toinen kulkee kohti ulkoista ja toinen kohti sisäistä maailmaa. 




 

                        Kirkko / iglesia de Santa María de Arenys 

Horisontaali suunta - ulkoinen maailma, kuten hyvin tiedämme ilmenee luonnossa kasvuna lisääntymisenä ja seksuaalisuutena. Siihen liittyy aina jonkinasteista kommunikaatiota maailman kanssa. Sen luonne on hakea yhteyttä, kasvua, kehitystä ja progressiota. Sen tavoite on siis ulkoinen kasvu - kuten talous, tieto, perhe tai jokin muu luonnollinen elinpiirin laajentaminen. No mihin nyt ylipäätänsä voi liittyä ulkoista kasvua?

Vertikaalinen suunta - taas edustaa sisäistä maailma. Se on kasvua kohti itseä, omaa tilaa ja paikkaa maailmassa. Se etsii syvempää suhdetta itse elämään. Ja selitystä olemassaoloon. Sen perus-suunta onkin yksilön kehittyminen. Ja näin se on mukana kaikessa luovassa toiminnassa. Eniten se vaikuttaa kulttuureissa. Luonnossa se ilmenee suurina mullistuksina, jotka saattavat hävittää ja luoda kokonaisia aikakausia. Sen tavoite on sisäinen kasvu. Joten sen piirin voi lukea uskonnot, tieteet ja taiteet. Siis kaiken mihin liittyy laajenemista ja kasvua kohti uutta tietoisuutta.

Postmoderni aikakausi, jossa olemme on tavallaan antiteesi pitkään jatkuneelle sisäisen kasvun - modernismin aikakaudelle. Siihen liittyi voimakkaasti utopiat ja usko jatkuvaan sisäiseen kasvuun ja kehitykseen. Nyt olemme olleet pitkään postmodernissa ajassa arvostetaan enemmän ulkoista kasvua, taloutta, tietoa, varallisuutta. Mutta tämäkin on muuttumassa. Uudet sukupolvet aistivat uuden maailman saapumisen. Se on vilpittömyyden aika.  


Metamoderni aikakausi



 

On tärkeää huomata, että nämä näennäisesti vastakkaiset kasvun linjat, vertikaalinen ja horisontaalinen eivät ole todellisuudessa erillään toisistaan. Erotettuina toisistaan ne muuttuvat omiksi antivoimikseen. Horisontaalinen luovuutta korostava elämänvoima muuttuu depressiivisyydeksi ja apaattisuudeksi. Uhriutuminen kumpuaa tästä. Ja vertikaalinen sisäistä voimaa korostava puoli muuttuu agressiivisuudeksi ja tuhoavuudeksi. Tämä kehitys on seurausta liian yksipuolisesta voimantunnosta. Äärioikeisto on tästä malliesimerkki.

Miten voimme yhdistää nämä kaksi niin erilaista elämäntapaa? Sisäisyyttä - perinteitä ja arvoja korostavan vertikaalisuuden ja vapautta ja suvaitsevaisuutta korostavan horisontaalisuuden? Tästä pääsemme ristin tärkeimpään merkitykseen joka on koota ja yhdistää nämä näennäisesti erilaiset voimat. Niin - ristin keskellä on tasapaino, joka on mahdollinen vain rakkauden avulla. Se esittää sinulle haasteen astua uudelle tasolle. Nähdä maailma myös toisen osapuolen silmin. Rakkauden silmin. Risti merkitsee erään aikakauden loppua, aikakauden jossa vuorottelevat ulkoinen ja sisäinen kasvu. Risti on siis synteesin vertauskuva. Se merkitsee astumista rakkauteen.

Jotkut puhuvat Jeesuksesta, ja heti perään heittävät sen ensimmäisen kiven. Ei näin. Ja toiset tuomitsevat pelkän sukupuolen perusteella. Jos olet mies - olet potentiaalinen toksinen maskuliininen äijä. Sukupuolirasismi elää. Ja kuka ne toksiset maskuliiniset miehet on tehnyt? No naiset tietysti, jotka eivät osanneet antaa riittävästi rakkautta. Metatasolta ja psykologisesti tarkastellen tämä on juuri sitä polariteettien peliä - tai leikkiä jossa yksi johtaa toiseen. Syyt ja seuraukset. Jos jäämme politiikassa jumiin tälläiseen naurettavaan leikkiin, olemme alentaneet itsemme eläimiäkin alemmalle tasolle. Olemme sokeita matoja. Jos sitäkään. 

Dostojevski on sanononut "kauneus pelastaa maailman". Totta. Mitä kauniimpi matemaattinen kaava ja mitä kauniinpi sovellus toimivuudeltaan, sitä lähempänä ollaan metatasoa. Metatason liima on kauneus - ja siinä taide astuu kuvaan. Käyttöystävällinen kauneus. Kauneus, joka ei ole vain estetiikkaa, vaan myös toimivuutta - helppoutta.

Olemme kaikki samaa juurta


 

Metatasolla kaikki on oikein. Kaikki on kenties jo keksitty. Me vain viritämme oman instrumenttimme vastaamaan tätä kauneutta. Tämän oivalsi Leonardo da Vinci, Newton, Einstein, Gaudi. Ja moni muu kauneuden rakastaja.

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Nyt tarvitaan metamodernia luovaa politiikkaa


Sain työnantajalta mieleisen KIKY haasteen. Blogikirjoitus omavalintaisesta aiheesta. Vaalien alla helppo valinta. Tähän kohtaan tietty politiikan ja taiteen kiehtovasta aihepiiristä. Molemmista riittää sanottavaa. Molemmissa lajeissa tarvitaan ehdotonta periksiantamattomuutta ja määrätietoisuutta. Molemmat ovat henkisiä kamppailulajeja. 

En itse usko kovin vahvasti, että joku yksi poliittinen liike olisi vastaus kaikkeen vaan, että Suomen vahvuus on monipuoluejärjestelmä. Kaikilla puolueilla on joitain ihan hyviäkin erityisosaamisia. Kunhan ne vaan kykenevät yhteistyöhön. Monilla puolueilla sekä oikealla, että vasemmalla tuntuu kuitenkin olevan vahvaa taipumusta poteroitumiseen. Myönnän - itsekin siihen aina välillä haksahdan ja silloin täytyy tehdä katumusharjoituksia. Joo, kuten blogitekstin kirjoittamista. Ja tietty vaalien läheisyys vaikuttaa, ja silloin kuuluukin politikoida. Ei siinä mitään. Suomi on kuitenkin aivan liian pieni maa luoda erityisen vahvoja blokkeja, kuten esimerkiksi U.S.A n norsut ja aasit. Meillä aina joku sukulainen on norsu persu tai vaikkapa vihreä aasi. Eri mieltä saa toki olla ja totuus pitää aina sanoa. On vaan tyhmää lähteä mollaamaan ja vihaamaan omiaan pelkän poliittisen kannan perusteella. Eikö? Avointa keskustelua suuntaan ja toiseen tarvitaan enemmän kuin koskaan. 








Luova politiikka 

Taiteen omin vahvuus on luovuus. Se on urautumisen ja fakkiutumisen vastakohta. Se on kykyä löytää juuri kyseiseen tilanteeseen sopivin tapa toimia. Se on myös metamodernin politiikan edellytys. Luova osaa luovia. Jotain lähtökohtaisesti liberaalia siis - mutta hold on! Fakkiutunut liberaali onkin konservatiivi. Ja konservatiiviksi kääntynyt liberaali on se oikea liberaali. Konservatiivi voi siis olla uudistushaluisempi. Jännää. Luovuus onkin siis uudistumiskykyä. Se on uteliasta asennetta. 


Mitä se luova politiikka sitten on? Tämän päivän globaalien haasteiden edessä politiikassa tarvitaan avoimuutta ja rohkeutta ajatella boksin ulkopuolelta. Voisiko taiteen puolelta saada ideoita ja lisäarvoa tähän kohtaan? Ja siten kenties vaikuttaa päivänpolitiikkaan? Hyvinkin. Taiteen käyttövoimahan on juuri tuo luovuus. On tutkittu, että ihmisen luovin tila on aamuvarhaisella. Se on levollinen ns aivojen Alpha tila, missä aivot ampuvat sattuma otannalla, tuottaen yllätyksellisiä mielikuvia ja visioita. Voisiko tästä olla hyötyä politiikassa? Nyt kun unen ja levon arvostus on kovassa nousussa ajassamme. Tutkimusten mukaan unen ja valveen rajalla aivojen laadulliset kytkökset ovat optimaaliset uusien ideoiden tuottamiseen. Olemme parhaimmillamme uusien innovaatioiden löytämiseen. Yllätämme itsemme totaalisesti. Espanjalaisen maalarin Salvador Dalín tiedetään hyödyntäneen tätä kykyä surrealistisissa maalauksissaan. 



Crucifixion (Corpus Hypercubicus) Salvador Dali    1953 - 1954  Style/ Realism, Surrealism  Media/ oil, canvas  Dimensions/ 195.6 x 124.5 cm 


Todella hämmästyttävä visioiden kirkkaus ja ajatusten selkeys. On täysin mahdollista saavuttaa tuollainen taso treenaamalla tätä ainutlaatuista metatason kykyä. Käytännössä luovuuden avaaminen onkin harjoituslaji. Meitä taitelijoita todella kannattaa kuunnella. Mehän kirjaimellisesti uneksimme työksemme. Osaamme laittaa ideat muhimaan yön yli ja jalostaa niitä uneksimalla. Osaamme tehdä löytöjä ja saada yllättäviä vastauksia todella monimutkaisiin kysymyksiin. Sellaista kykyä tämä aika totisesti kaipaa. 



Nyt tarvitaan huomattavasti lisää boksin ulkopuolelta kurkistelevia. Tarvitaan uteliaita. Tarvitaan sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviä talouden malleja. Tarvitaan tiedettä. Tarvitaan taidetta. Tarvitaan perinteitä. Arvoja. Tarvitaan ekonomisteja, jotka osaavat laskea talouden ja ympäristön reunaehdot oikein. Tarvitaan luontoa arvostavia insinöörejä ja tutkijoita, jotka eivät sorru turhaan idealismiin, vaan tekevät parhaat ratkaisut kokonaisuuden kannalta. Tarvitaan vihreää ydinvoimaa. Tarvitaan perinteisiä arvoja tukemaan muutoksessa. Tarvitaan pehmeitä konservatiiveja. Tarvitaan kovia liberaaleja. Tarvitaan uusia ajatuksia, jotka sopivat tähän aikaan kun nenä päähän. Tarvitaan rajat sopivasti kiinni ja sopivasti auki. Tarvitaan kuuntelua eikä huutelua. Tarvitaan vuoropuhelua. Tarvitaan metamodernia luovaa politiikkaa. 


Näissä vaaleissa valitaan taas päättäjät tähän maahan neljäksi vuodeksi. Eduskunta on kuin ajatusten pilvi tai clusteri. Noin suurinpiirteinen otanta siitä mitä me pidämme totena tällä hetkellä, tässä ajassa ja nyt? On viksua huomata, että tämä pilvi on muuttunut kautta aikojen ja tulee taas muuttumaan. Jos on lapsia niin luulisi kiinnostavan millaisen maailman me heille jätämme? Uskon, että äänestämällä voimme muuttaa niitä uhkia parempaan suuntaan, joita he joutuvat kohtaamaan. Tämän luulisi kiinnostavan aivan kaikkia puolueita? 
Nyt pinnassa on isoja teemoja, kuten maahanmuutto ja ilmasto. Ja Miten talous saadaan vastaamaan luonnon itsensä asettamia reunaehtoja sosiaalisesti kestävästi? Miten elämänlaatua turvataan ja ihmisten kokemaan turvattomuuden tunteeseen vastataan muuttuvassa ajassa? Että olisi elinkelpoinen maa elää ja pallo lapsille ja heidän lapsilleen. Monimutkaisia yhtälöitä, joiden ratkaisemiseen tarvitaan juurikin luovuutta. 

tiistai 5. helmikuuta 2019

Miten individualismi on johtanut meidät nykyiseen kestävyyskriisiin?


 


Miten individualismi on johtanut meidät nykyiseen kestävyyskriisiin? 

Miksi Kiinan malli todennäköisesti voittaa? 

Miten tähän on tultu historiallisesti? 

Ja lopuksi mitä ratkaisuja tähän tarjoaa metamodernismi?

Hahmottelen tässä blogikirjoituksessa ajankuvaamme, ja sitä millaisia ratkaisuja tarvitaan luontoa ylikuormittavasta kestävyyskriisistä selviytymiseen? Pitkään pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että lähtökohtaisesti sössimme asiat luomalla vääriä toimintamalleja. Uskomme vääriin ja kestämättömiin ideoihin. Esimerkiksi jatkuva talouskasvu. Kuluttajina palvelemme kyllä suuryrityksiä, mutta tuhoamme samalla planeetan. Onko järkeä? Tämä malli on luotu vääristä tarpeista käsin, eikä mikään luonnontieteellinen laki tue tätä ideaa. Päinvastoin. Luonnossa kaikessa on kyse sykleistä. Nousuista ja laskuista. Aktiivisista ja passiivisista kausista.

Maa, ilma, vesi ja auringonvalon aiheuttama yhteyttäminen. Maan mangeettinen napa, oikea kallistuskulma ja säteilyltä suojaava otsonikerros. Kaikki on viritetty kellokonemaisen tarkasti elämälle otolliseksi. Luonnon asettamalla universaalilla metatasolla asiat toimivat varsin mainiosti. Jopa lähes täydellisesti - luonnon itsensä asettamana. Mutta omat uskomuksemme tekevät merkittävän poikkeuksen. Mitä jos kokeilisimme välillä tuunata ajatteluamme linjaan luonnon oman supertietokoneen kanssa?


Luonto toimii kuin huippuunsa viritetty supertietokone.

                             Lumihiutaleita

Jos avaat Kauppalehden, niin löydät saman jatkuvan kasvun idean täysin kyseenalaistamattomana. Aivan kuin holtiton talouden kasvu olisi itsensä luonnon asettama reunaehto? Voiton tuottaminen osakkeen omistajille. Se on mahdoton yhtälö, jos laskuihin otetaan, kuten pitäisi, myös tuotannon kokonaisvaikutus esimerkiksi kuljetuksen ja muun ympäristön kuormituksen osalta.


Talous ei voi kasvaa rajattomasti rajallisella planeetalla. 


Nyt olemme tilanteessa, jossa talouden kapina luonnon itsensä asettamia reunaehtoja vastaan on viemässä meidät tuhon partaalle. Nyt viimeistään on herättävä Ruususen unesta. Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg on sanonut osuvasti ”aikuiset käyttäytyvät kuin lapset”. Toimimme kuin humaltuneet. Olemme haltioissamme kyvystämme luoda erilaisia kestämättömiä strategioita, ja olemme toteuttaneet niitä oikeassa elämässä varsin ikävin seurauksin. Plain and simple. Kasvua voi kyllä olla ja myös rajatonta, mutta ainoastaan immateriaalisella puolella. Kun alamme arvostaa ajattelun taitoja ja tunnetaitoja kaiken muun ohella, on meillä edessämme loputtomat kasvun mahdollisuudet. Kehittynyt luova ajattelu voi tuottaa lähes loputtomasti ideoita ja innovaatioita. Ja sitä kautta myös aineellista hyvinvointia. Luovuuttaan voi kehittää loppumattomiin. Pituushypyssä ero amatööriurheilijan ja ammattilaisen välillä on ainoastaan muutamia metrejä. Henkisellä puolella eroa olisi useita kilometrejä, kun harjoittelemme. On noustava harhaisten uskomusten yläpuolelle ja katsottava kokonaiskuvaa. Metatasolta. Ja esitettävä tärkeitä kysymyksiä. Mikä on oikeasti tärkeää? Mihin kannattaa satsata? Riittävä taloudellinen hyvinvointi on ylläpidettävä, mutta sen eteen ei saa uhrata muita elämänarvoja, kuten monimuotoista luontoa, tervettä ilmastoa ja meriä - elinpiirimme hyvinvointia.


Sielun ravintoa - kauneutta ja puhtautta. 

Olisimmepa kuunnelleet Willam Blakea (1757 - 1827), englantilaista mystikko, runoilija / taidemaalaria, joka totesi todella osuvasti “niin paljon pahaa jää tekemättä koska meillä on taide”. Olisimme tehneet taidetta hulluista ideoistamme ketään, toisiamme ja luontoa vahingoittamatta. Silloin eläisimme erittäin erilaisessa maailmassa. Sen sijaan loimme asevarustelun kierteen ja elämää kestämättömästi kuormittavaa energiaa ja teknologiaa. Tämä siksi, ettemme ole keksineet muuta tapaa kuin toimia luolamiehen vaistoilla.  

Eurooppa: Ennustus on nimitys William Blaken etsaukselle, jonka Blake julkaisi kirjansa Europe: A Prophecy etulehtenä vuonna 1794. 23 x 16,5 cm oleva kohopainosyövytys tunnetaan myös nimellä The Ancient of Days.




Mikä on johtanut nykyiseen tilanteeseen?


1700-luvulla englantilainen filosofi David Hume keksi empirismin, jossa tarkastelija ja kohde erotettiin toisistaan. Oli syntynyt yksilö. Saksalainen romantiikka jatkoi erottamista, kun se erotti tarkastelijan luonnosta. Nietzsche jatkoi edelleen erottamista luomalla yksilöä korostavan filosofian. Teollinen vallankumous ja sarjatuotanto toi luppoajan lähes jokaisen ulottuville. Seuraavan sadan vuoden aikana kiteytyi nykyinen luonnosta erillään oleva yksilö muotoonsa. Aikaisemmin olimme paljon enemmän kollektiivisen todellisuuskäsityksen vallassa. Yksilö oli sivuroolissa. Esimerkiksi taiteilijaa katsottiin hänen teostensa kautta, ei persoonan. Tässä ajassa kuvio on kääntynyt lähes kokonaan toisinpäin. Hyvä esimerkki ovat taiteilijaelämänkerrat, joissa on kaiveltu kaikki mahdolliset taiteilijan persoonaan liittyvät kieroutumat esiin. Herkuttelu kukoistaa. No juu, onhan tämäkin kiinnostavaa, mutta ei se kuitenkaan ole kaikista oleellisinta. Oleellista on se mitä mitä jälkiä kukin jättää maailmaan perinnöksi kulttuuriin, eikö? 

Missä menemme nyt? 

Kärjistäen voi sanoa, että amerikkalainen ihmiskäsitys on lähes yksinomaan yksilökeskeinen. Kiinalainen ihmiskäsitys puolestaan on lähes kokonaan kollektiivinen. 


Nyt yksilökeskeinen ihmiskuva kokenut lähes täydellisen inflaation. Trump ja 1% jota hän edustaa, joka on kahminut puolet maailman varallisuudesta. Tämä on yksilöä korostavan ajattelun varsin karmea ja looginen lopputulema. Voimme jo nähdä, että tämä tarina ei pääty hyvin. Ellei tässä 1% joukossa herää yllättävä halu auttaa planeettaa yli tulevien kriisien? Sekin on mahdollista. Kiinan malli on toimivampi. Ja vääjäämättä menossa kohti voittoa, mikä on vähintään, ellei jopa enemmän huolestuttavaa. Kohta isoveli valvoo meitä kaikkialla, jos Kiinan malli pääsee tavoitteisiinsa. 

Pitääkö meidän valita Kiinan malli vai U.S.A.n malli? 


Ei kumpaakaan. Ratkaisu on metamodernistinen malli, joka lähtee siitä, että yksilön ja kollektiivisen välinen ristiriita on ainoastaan näennäinen. Oleellista on näiden välinen tasapaino. Yhdysvalloissa asunut Zen-mestari Shunryu Suzuki (1904-1971), joka vaikutti esimerkiksi Steve Jobsin ajattelun taustalla on sanonut, että yksilö ja kollektiivinen ulottuvuus voivat olla olemassa samanaikaisesti. Ei ole mitään ongelmaa. Ainoa joka ongelman tekee on varsin erikoinen taipumuksemme nähdä asiat toisiaan poissulkevina ja dualistisina. Niin ei tietenkään tarvitse olla. Se on puhdasta keskinkertaisuutta. Laiskaa ajattelua. Voimme olla molempia samanaikaisesti. Osa luontoa, yhteiskuntaa, kokonaisuutta ja silti itsetietoisia yksilöitä. No problem. Voimme toimia yksilöinä luonnon rinnalla. Voimme olla puutarhureita.


Meidän ei tarvitse luoda vastavoimia, eikä nähdä ongelmaa niiden välillä. 


Vastakohtiahan toki tarvitaan kaikessa luovassa toiminnassa, oli se sitten taidetta tai insinööriosaamista. Vastakohdat pitää nähdä vahvuutena, ei heikkoutena. Luovuus itsessään pitää sisällään aina myös vastakohdat. Mitä suuremmat - sitä vahvempi luovuuskin. Suomen onni esimerkiksi on aika tasavahvat poliittiset voimat. Oikeisto - vasemmisto. Molempia tarvitaan. Tässä ei todellakaan ole mitään ongelmaa. Se joka sellaista väittää, syyllistyy lähinnä älylliseen laiskuuteen. Esperi ja Ankkalinna case.t ovat esimerkkejä siitä, että oikeiston arvot eivät sovi joka paikkaan. Ei sovi vasemmistonkaan. Eikä vihreiden. Ne ovat spesialisteja omilla sektoreillaan. 

Matkustelin Outi Heiskasen Taivaallinen Akatemia – ryhmässä 2004 - 2008. Järjestimme ryhmänäyttelyitä Intiaan, Mexicoon, Ruotsiin jne. Kerran Outi sanoi osuvasti, ”oikea taiteilija on noussut kollektiiviselle tasolle”. Totta. 


Taide puhuu vasta kun saavuttaa yhteisen alitajuisen kielen. 

                                         Outi Ahmedabadissa 2008


Luonto kokonaisuutena toimii kuin supertietokone. Nyt kun olemme jo sössineet ja ahmineet "pahan tiedon puusta", ei paluuta viattomuuteen enää ole. On mentävä eteenpäin ja tultava älyllisesti lähemmäs luontoa. Lähemmäs todellista supertietokonetta. On omaksuttava luonnon omaa ajattelutapaa - luonnon omaa viisautta. Sellaista viisautta, joka pitää sisällään ajatuksen vastakohdista ja niiden tarpeellisuudesta. Ajatuksen harmoniasta. Tätä viisautta löytyy meiltä luovuuden puurtajilta. Taiteilijoilta, muusikoilta, suunnittelijoilta, tutkijoilta, insinööreiltä. Kaikilta, jotka hyödyntävät luovuutta työssään.


Tämän oivalluksen kautta pääsemme pois yltiöindividualismin tuomasta kestävyysvajeesta ja voimme astua metamodernististisesti kestävään aikakauteen.



 

lauantai 5. tammikuuta 2019

Luonto on vuoden 2019 teema



Suomen muinaistaideseura
Loit Joeaklda jäljentämässä kalliopiirrosta vanhassa Zalavrugassa v. 2006. Kuva: Erkki Suonio. Äänisen "Vesilinnun kansan" kalliopiirrokset ajoittuvat noin 3000-3500v ennen ajanlaskun alkua. Kävimme Kuvataideakatemian maalariluokan kanssa katsomassa maalauksia 1993. 


Ihmisen suhde elinpiiriin on nousemassa lajin säilymisen kannalta keskeiseksi kysymykseksi. Luonto kyllä pärjää, mutta me emme ilman sitä. Teema nousee vahvasti esiin ajassamme. Seuraavista vaaleistakin povataan ilmastovaaleja. Tehdäänpä katsaus luonnosta ammentavan maalaustradition juuriin. Samalla valottuu ihmisen suhde omaan ympäristöön ja olotilaan siinä. Luonnosta ammentavan maalauksen juurethan ulottuvat ihmiskunnan muistin alkuhämäriin. Yhteiseen varhaiseen esihistoriaamme. Luonto onkin kenties kaikkein merkittävin yksittäinen maalauksen aihe kautta aikojen. Kiinalaisessa ja japanilaisessa maalausperinteessä luontoa ja sen kauneutta, ja erityisesti sen mystisiä ulottuvuuksia on kuvattu jo noin 300 eKr ajoista saakka. Samoihin aikoihin kun antiikki vaikutti Euroopassa. 


Fan Kuan, Travelers by Streams and Mountains, act. 990-1020, Song Dynasty (6 3/4' X 2 1/2').


Aina keskiajalta noin 500-1500 jkr - renesanssiin 1600 jKr -1700 jKr, taiteissa luonnon paikka oli maalauksen taustoissa, aihetta voimistavana tilavaikutelmana, joissa antiikista tai raamatusta lainattujen tapahtumien toiminta ja draama tapahtui. Nämä maalaukset pursuavat yltäkylläistä symboliikkaa. Tässä Giorgionen maalauksessa on nähty viittauksia jopa alkemiaan.


Myrsky (ital. La Tempesta) renessanssin maalarin Giorgionen maalaus vuosien 1506 ja 1508 väliltä.

1600-1700 luvuilla maisemaalauksen asema voimistui. Tosin aiheet olivat vielä ihanteellisia, tuon ajan kauneuskäsityksen mukaisia pastoraali, eli paimentolaisaiheita. 



 Pastoraalimaalaus Claudio de Lorena, 1644

1800-luvun Romantiikan tyylisuuntaus vei luontoa kuvaavan maisemamaalauksen kokonaan uudelle tasolle. Saksassa Caspar David Freidrich ja Englannissa William Turner mullistivat luonnon kuvaamisen tapoja radikaalisti. Romantiikan taiteen mestari Friedrich viitoitti tietä uudelle tyylisuunnalle; symbolismille. Siinä tavoiteltiin ylimaallista kokemusta luonnon äärellä. Ylevintä oli luontoa ihaileva seikkailija, joka on uppoutunut maiseman pauloihin. Tämä on edelleen eurooppalaisen luontosuhteemme perusta.


Vaeltaja sumumeren yllä (saks. Der Wanderer über dem Nebelmeer) on saksalaisen Caspar David Friedrichin maalaus noin vuodelta 1818.[1] Se on muodostunut romanttisen tyylisuunnan tunnuskuvaksi.[2] Se on myös Friedrichin tunnetuimpia töitä.[3]


William Turner puolestaan antoi expressiiviselle ja impressionistiselle luonnon kuvaamiselle tekniset ratkaisut. Hän korosti tunnelman ja värin voimaa ennennäkemättömällä tavalla. 

Snow Storm – Steam-Boat off a Harbour's Mouth Making Signals in Shallow Water, and going by the Lead.  William Turner (1775–1851) from 1842.[2][3]

Ranskassa Claude Monet antoi luonnolle kokonaan uudet värit. Klassisen väriharmonian rinnalle hän synnytti impressionistisen puhtaan väriharmonian. 

 Pathway in Monet's Garden at Giverny 1902




Samaan aikaan syntyi vastakkaista liikehdintää, joka pyrki kuvaamaan luontoa puhtaan naturalistisesti. Ranskassa syntynyt realismin suuntaus sai jalansijaa varsinkin Venäjällä. Maalarien, kuten; Isaac Levitan ja Ilya Repinin ansiosta. 

 Isaac Levitan, “Birch Grove,” 1885-1889, oil on canvas


Myös oma kultakauden taiteemme ammensi vahvasti realismista. Tosin esimerkiksi Gallen Kallelalla voidaan nähdä vaikutteita myös symbolismistä, ja jopa impressionismistä. Realismillä pyrittiin myös kansallistunteen vahvistamiseen meillä ja muualla. Näin tehtiin esimerkiksi Amerikassa. 

American Realism Painting Of Landscape 19Th Century American Paintings William Mason Brown


Uusi tieto väreistä; Goethen ja Albersin väriteoriat, sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun spritualistinen liikehdintä vaikuttivat taiteilijoihin siten, että he veivät luonnon kuvaamisen vieläkin pidemmälle kuin impressionistit. He alkoivat vapaasti yhdistellä ulkoista ja sisäistä maisemaa maalauksissaan. Wassily Kandiskyn leikillisissä teoksissa syntyi abstrahoituja maisemia. 

 Kandinsky Improvisation 7, (1910) Blue Rider Period


Jopa kosmisen luonnon kuvauksia, kuten Hilma Af Klintin mystisissä suurikokoisissa, paljon julkisuutta saaneissa  avaruusaiheisissa maalauksissa, joita on parhaillaan esillä New Yorkin Guggenheim museossa. 




Luonnon kuvaaminen oli noussut sfääreihin. Samaan aikaan uudelle tasolle olivat menneet myös luonnontieteen löydökset. On todella mielenkiintoista huomata nämä tieteen löydösten ja maalausten aiheiden rinnakaiset kehityskulut. Esimerkiksi Hilma Af Klintin maalauksissa esiintyy dna muotoa mukaileva kierrerakenne. 
https://www.yourgenome.org/stories/the-discovery-of-dna

Hilma Af Klint  "Group IX/UW, No. 25, The Dove, No. 1, " 1915 Oil on canvas, 151 × 114.5 cm


Voi sanoa, että suhteemme luontoon ja sen kuvaamiseen on muuttunut aikojen saatossa valtavasti, siinä samassa missä ihmisen ymmärrys on vallanut uusia todellisuuden kerrostumia. Seuraavan kerran luonnon kuvaaminen muuttui radikaalisti Amerikkalaisen abstraktin ekspressionismin lyödessä läpi, 1940-luvusta nykyaikaan. Mitä Jackson Pollock tarkoitti 1950 -luvulla sanoessaan "olen luonto?"


Jackson Pollock (American, 1912–1956). Untitled. c. 1950. Ink on paper, 17 1/2 x 22 1/4″ (44.5 x 56.6 cm). The Museum of Modern Art, New York. 


Tavallaan voimme nähdä tässä ympyrän sulkeutumisen, paluun lähteelle. Itämaisen luonnon kuvaamisen traditioon yhtymisen länsimaisessa maalauksessa. 

Cormorant in the Reeds. Ito Jakuchu. 18th century. Japan


Myös Mark Rothko ja Robert Motherwell ovat puhtaita esimerkkejä paluusta perusasioiden äärelle. Heidän töissään on helppoa nähdä yhtymäkohtia itämaisen ja länsimaisen taiteen välillä. Vaikka toisessa korostuu perinne ja traditio, ja toisessa individualistinen länsimainen asenne. Silti tavoite on sama. Kadottaa itsensä maalaukseen. Olla osa jotain suurempaa. Ja kenties yhtyä itse luonnon kanssa. Samaa monet nykymaalarimme tavoittelevat edelleen.  

 Robert Motherwell - Lyric Suite, 1965


Jukka Rusanen, Flashback, 2016, oil on canvas 215 x 185 cm. Photograph, Jussi Tiainen, courtesy of Helsinki Contemporary.




Keväällä tutkimme maalauksen keinoin sitä, mikä sinua koskettaa ja puhuttelee luonnossa eniten? Mitä erityistä sinä näet tai koet luonnon kanssa? Mihin huomiosi menee? Taivas, meri - vai peltomaisemaan? Vai johinkin pieneen kauniiseen yksityiskohtaan? Voit löytää omat aiheesi, tai tehdä opettajan antamia aiheita. Voit ensin laittaa itsesi maailmankartalle huomioimalla omaa eritystä luontosuhdettasi. Jos siihen kuuluu metsänraja, järvi ja mökki tai talvinen metsä, olet henkisesti luonnollisesti suomalainen. 


Signeeraamaton järvimaisema 1800-luku



Pekka Halonen, Talvimaisema 1922 öljyväri.



Vai onko se kenties kaunis niittymaisema, vuoret tai merenranta? Siinä tapauksessa olet ankkuroitunut eurooppalaiseen sielunmaisemaan, kuten romanttisen maisemamaalauksen traditiossa. 

Peder Palke “Le Jour ni l’Heure” 1860


Vai oletko hienostuneempi yksityiskohtien ja sävyjen tutkija? Silloin olet enemmän itämaiseen perinteeseen kallellaan. 

Hasegawa Tōhaku, Pine Trees screen (Shōrin-zu byōbu, 松林図 屏風), one of a pair of folding screens, Japan, 1593. 156.8 × 356 cm (61.73 × 140.16 in)


Vai puhutteleeko luontosuhde, jossa suuri ja voimakas on kaunista? Olet sielunmaisemaltasi amerikkalaisen kauneuskäsityksen ystävä.


Southern Exposure, Helen Frankenthaler 2005 Color Field Painting, Lyrical Abstraction 


Löytyykö sinulta vielä jokin henkilökohtaisempi, ei esittävä ja sanaton luonnonkuvaamisen tapa? Joku originelli oma värimaailma ilmaista sitä tunnetta, mitä luonto sinussa herättää? Symboli? Orgaanisen muodon luoma aivan oma kieli?      

  
The Red Sun is an oil painting produced in 1950 by Spanish painter Joan Miro.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Oma paikka universumissa. Miten kaikki alkoi?



 

Tämä nostalginen pikkukaupunki, Arenys de Mar - Barcelonan pohjoispuolella valmistautuu jälleen perinteiseen joulunviettoonsa. Kylässä tuoksuu vahvasti traditiolta. Keskuskatu on koristeltu erilaisilla kauniilla jouluvaloilla, ja näyteikkunoissa riittää seimiasetelmia ja muuta joulurekvisiittaa. Kirkkoaukiolla pyörii joulumarkkinat. Käsitöitä, artesaanijuustoja ja katalonialaisia Caga Tio - halkonukkeja. Caga Tio on vapaasti suomennettuna "kakka setä". Se on halko, jolla on tonttulakki. Sitä on tapana hakata kepillä jouluaattona, kunnes se "kakkaa" lahjoja. Aika surrealistinen traditio täällä Dalin synnyinseuduilla! Olemme tässä kylässä pojan kanssa joulun ja uuden vuoden yli. Jouluyönä mennään lähikadulla sijaitsevaan luostariin, perinteiseen jouluyön messuun. Siellä lauletaan keskiaikaisia juolulauluja ja hymnejä. 






Keittiössä tunsin itseni äkkiä sanattomasti onnelliseksi. Mitä oikein tapahtui? Huomaan, että joka kerta kun olen tässä residenssin keittiössä, tunnen itseni jostain syystä kovin onnelliseksi. Kenties, evakon jälkeläisenä olen kantanut jotain etsijän geeniä? Olen aina etsinyt paikkaa auringossa. Kotia. Ja nyt, yhtäkkiä olenkin en la casa. Kodissa. Jännää.

Uteliaisuus ja etsintä onkin vienyt yllättäviin ja ihmeellisiin paikkoihin. Residenssi kuului aiemmin Pohjoiskarjalan taidetoimikunnalle.  Sittemmin Taiteen keskustoimikunnalle. Tulimme tänne ensimmäistä kertaa vuonna 2014 perheen kanssa. Noihin aikoihin taidetoimikunta oli jo luopumassa residenssin ylläpidosta. Exä vitsaili tuossa kohdassa, että residenssi siirtyy nyt Suomen valtiolta Mikko Juhani Kirjavaiselle. No ei nyt sentään. Oikeasti toimintaa pyörittää meidän taiteilijoiden ja muusikoiden ylläpitämä yhdistys; Arenys de Mar seura. Se on taiteilijoiden ja muusikoiden yhteistyöhanke. Puheenjohtajana toimii säveltäjä Harri Wessman. Toiminta pyörii nyt jo kolmatta vuotta meidän yhdistyksemme aktiivisella työpanoksella, vapaaehtoisvoimin. Haluamme tarjota residenssiä edelleen kulttuurialan ammattilaisille. Kiitollisina olemme huomanneet, kuinka homma on jo lähtenyt pyörimään omalla painollaan. Tällä kerralla täällä on vieraina eestiläinen nykymusiikin säveltäjä, suomalainen valokuvaaja ja New Yorkissä asuva laulaja / dj. Valtavan mukavaa porukkaa! Residenssin parhaita puolia on kun saa tutustua uusiin ihmisiin!  

Näin joulun alla osallistuimme myös paikallisen taideseuran Mitjanit - ryhmän pikkujouluihin. Käydään omistajan, Jordin kanssa läpi seuraavaan vuoteen ja taloon liittyviä asioita. Poika tekee sillä aikaa junaprojektiaan. Barcelonan alueen hieno väritetty junakartta. Poika on oikea asiantuntija. Muistaa ulkoa jo lähes kaikki asemat.

Palaan taas keittöön. Tässä on jotain spessua. Leivät ja hedelmät ostetaan tuoreina pikkuputiikeista. Tuoretta kalaa ja mereneläviä saa paikallisesta supermercadosta, Condiksesta tai kauppahallista. Joulupöytään tulee myös joulukukko. Se tulikin ostettua näköjään päineen, jalkoineen kaikkineen. Jouluateria tehdään tähän pieneen ruokasaliin. Näin talvella on liian kylmä syödä ulkona terassilla. 





Monesti kuulee, että jouluna tärkeintä on löytää rauha itsestään. Jeesuslapsi sydämeen. Juuri näin, pitää paikkansa, mutta yhtälailla on tärkeää löytää joku oma ihan fyysinen joulupaikka. Paikka jossa sielu lepää ja hymyilee. Joulumieli lymyilee. Omani löysin täältä meidän Sant Zenon kadulta.  


Löytäkää se oma ihana paikka, missä ikinä olette. Mökillä tai maalla. Seurassa tai yksin. Semmoisiakin jouluja on tullut vietettyä. Useimmat lämpöisiä muistoja täynnä. Joulut sukulaisten kanssa Raaseporissa.

Siis rauhaisaa Joulua myös sinne Kirjokumpuun! Kaikille rakkaille ystäville ja läheisille Suomessa ja maailmalla.
 

Näillä tunnelmilla toivotan kaikille ihanaa ja Rauhaisaa Joulua! 

Bon Nadal!